Rajalla tasapainoilua

Ajattelin tällä kertaa etsiä hieman erilaista näkökulmaa valoon, itseasiassa enemmänkin sen vastakohtaan, pimeyteen.
Luin Asko Sahlbergin romaanin Paluu pimeään, joka kertoo Göteborgiin muuttaneesta suomalaismiehestä, jonka elämä ei aina ole ollut helppoa. Tällä hetkellä hän elää melko tavallista keskiluokkaista elämää, mutta jokin vetää häntä pimeään, yksinäisille öisille kaduille, rikolliseen ja pahaan maailmaan.
         Kirjassa on mielestäni erikoista se, ettei päähenkilön nimeä mainita missään vaiheessa. Hän toimii itse kirjan kertojana, eikä kukaan tarinan edetessä kutsu häntä kertaakaan nimeltä. Miehen tarkkaa ikää ei mainita, mutta hänen voi päätellä olevan jonkin aikaa sitten keski-iän saavuttanut.
          Mies on melko hiljainen ja sulkeutunut persoona, hieman syrjäytynyt. Hänellä on vain yksi ystävä, vanha, myöskin Suomesta muuttanut Jakobsson niminen mies, joka on aina sekaantunut joihinkin hämäriin bisneksiin ja usein vetää myös kirjan päähenkilön mukanaan niihin. Pahimmillaan sellaisiin, joihin liittyy välikohtaus serbialaisen rikollisliigan kanssa. Kirjan alussa miehellä on myös naisystävä, Jessica, joka kuitenkin jättää hänet melko pian. Hänen muutkaan naissuhteensa eivät ole olleet kovinkaan pitkäaikaisia.

"Sittemmin elelin jälleen yksin, asunnot vaihtuivat toisiin, vuosia retuuteltiin, muistot haalistuivat asianmukaisesti ullakon perimmäisissä laatikoissa. En ollut matkalla minnekään ja usein onnistuin elämään viikkokausia sen lohdullisen lumeen vallassa, etten ollut myöskään mistään tulossa."

     Miehen elämä on sinäänsä erittäin yksinkertaista: hän tekee yötöitä kehitysvammaisten hoitolaitoksessa, käy Jakobssonin kanssa kaljalla, kävelee kaupungilla itsekseen tai istuu kotona. Hän kuitenkin ajattelee erittäin paljon, hän usein vain katselee ihmisiä, analysoi heitä ja heidän elämäntilannettaan. Hän ajattelee myös omaa elämäänsä, lähinnä sitä, kuinka merkityksetöntä se on. Hän antaa päivien vain kulua tekemättä mitään, yrittää paeta todellisuutta, menneisyyttään ja samalla itseään. Kirjan lopussa minusta alkoi tuntua, että mies saattaa olla jollain tapaa mielisairas. Hänellä on erilaisia harhoja ja hän kuvittelee asioita, joita ei koskaan oikeasti tapahtunut.

"Minulta vei aikani huomata, että olen alkanut kuulla ääniä. Se miellyttää minua, olo ei tunnu niin yksinäiseltä."
      
       Loppuvaiheessa sattuva ikävä tapahtuma tuntuu hetkeksi vain tekevän hänestä hullumman, mutta toisaalta herättävän hänet eloon. Tuntuu, että hän haluaa ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa taas elää oikeasti, mutta samalla häntä epäilyttää, pystyykö hän siihen.

"Ehkä minun kannattaa seurata tunnettani. Mikään ei estä minua päättämästä, että minun kohdallan alkaa uusi ajanlasku, uusi harhailu, uusi hukuttautuminen tavoittamattomina ohitse leijuvien mahdollisuuksien jälkeensä jättämään varjoon."

         Vaikka päähenkilö onkin erikoinen, on hän pohjimmiltaan hyvä ihminen. Hän haluaa ilahduttaa kehitysvammaista Gertrudia kutsumalla tämän veljen vierailulle ja tekee kaikkensa löytääkseen Gertrudille hänen lempilakritsiaan. Hän myös kuuntelee leskeksi jääneen naapurinrouvan murheita ja auttaa pahoinpitelyn uhria.

"Autoin kaikessa rauhassa naisen ylös. Hänen ahdistelijansa pysyttelivät nyt varovaisen välimatkan päässä meistä. Yksi heistä huojui kyykyssä kasvojaan kaksin käsin pidellen ja he olivat hiljaa, pelästyksen herkistäminä hiljaa. Poimin maasta syrjemmälle lennähtäneen salkun, ojensin sen naiselle ja sanoin: ' Sinulta tipahti tämä'. "

          Paluu pimeään on mielestäni melko erikoinen, mutta mielenkiintoinen kirja. Tarinassa ei sinäänsä ole mitään erityistä juonta, se kertoo vain lyhyestä ajanjaksosta erakoituneen siirtolaismiehen elämässä. Kirja on suurimmaksi osaksi miehen ajatuksia, pohdintaa ja kuvitelmia, joita varmasti pystyy tulkitsemaan monin eri tavoin. Minultakin meni varmaan monta tärkeää oivallusta kokonaan ohi, mutta luulen, että jos lukisin teoksen uudestaan, löytäisin siitä paljon uusia piirteitä.
     Mielestäni mielenkiintoista kirjassa on se, kuinka päähenkilön elämä yksinkertaisuudestaan huolimatta on kuitenkin vaihtelevaa. Välillä hän elää tavanomaista elämää, tekee töitä ja tapaa ihmisiä, mutta toisinaan hän osallistuu viinan salakuljetukseen ja tuhopolttoyritykseen. Juuri tämä vaihtelu hyvän ja pahan, valon ja varjon välillä tekee kirjasta kiinnostavan. En silti ole varma pidinkö kirjasta vai en, sillä toisinaan pitkät jaksot, joissa ei tapahtunut paljoakaan, tuntuivat tylsiltä, mutta toisinaan juuri niistä löytyi hyviä ajatuksia ja ne pitivät mielenkiinnon yllä, joskus jopa koukuttivat. Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän kirjan, sillä se on hieman erilainen, kuin ne kirjat, joita yleensä luen.
         En pystynyt samaistumaan keneenkään tarinan henkilöistä, varsinkaan päähenkilöön, mutta se oli mielestäni vain hyvä, sillä täysin vieraalta tuntuvien ajatuksien lukeminen herätti minussa enemmän ajatuksia ja sai pohtimaan, kuinka erilaista ja helposti muuttuvaa elämä voikaan olla.



Kuva: http://wsoy.fi/yk/products/show/27194